Silmieni eteen osui tänään eräs artikkeli Elite Dailyn sivuilla (löytyy täältä) viidestä ulkomailla asumisen masentavasta haittapuolesta, joista harvemmin kukaan puhuu ääneen: niinpä ajattelin tällä kertaa kirjoittaa hieman siitä.
Nyt joku kysyy: mitä haittapuolia ulkomailla asumisessa muka on? Täällä Valenciassakin paistaa aurinko lähes joka päivä ja lämpöä riittää, eihän siinä ole mitään valittamista. Elämä hymyilee, eikö niin? No minäpä kerron. Omien kokemusteni pohjalta.
Ennen kuin muutin Valenciaan viime joulukuussa olin asunut täällä aiemminkin, yhteensä noin puolentoista vuoden ajan, ensiksi Erasmus-vaihdossa vajaan vuoden ja sitten työharjoittelussa viitisen kuukautta. Ennen muuttoa ajattelin, että täällä asuminenhan on samaa kauraa kuin aiemminkin. Vaihtarina ollessa ei nyt ollut hirveästi velvollisuuksia (mitä nyt piti saada tietty määrä opintopisteitä, jotta saa opintotuen yms.), vaan vaihtarielämä oli melko rentoa kaikkine bileineen ja reissuineen. Vaihtarivuotena tutustuin ihmisiin eri puolilta maailmaa, ja sosiaalinen elämä ja uudet kaverit oli periaatteessa se henkireikä, jonka ympärillä elämä täällä pyöri. Se henkireikä piti löytää uudelleen, kun aloitin työharjoittelun: onnekseni tutustuin muihin ulkomaalaisiin työharjoittelijoihin, joiden kanssa tuli vietettyä aikaa myös vapaa-ajalla. Vaihtarivuosi ja työharjoittelu menivät ohi kuin siivillä, sain monia vieraitakin Suomesta asti.
Allekirjoitan sanonnan "matkustaminen avartaa", ja asuminen ulkomailla menee samaan kategoriaan. Jos olisin jäänyt Suomeen enkä lähtenyt vaihtoon ollenkaan, olisi monenmoiset kokemukset jääneet kokematta ja luultavasti katuisin tälläkin hetkellä päätöstäni, etten edes yrittänyt, sillä haaveenani oli joskus uskaltaa lähteä ulkomaille edes joksikin aikaa. Niin, ne kokemukset - niitä olen saanut enemmän kuin ikinä olisin tohtinut toivoa, ja ne on rikastuttanut mun elämää ihan huikeasti, ja mikä tärkeintä, ne on opettanut mulle tosi paljon. Kaikki kokemukset eivät kuitenkaan ole olleet niin positiivisia; mukaan mahtuu myös vähemmän positiivisia kokemuksia.. Kaikista oon kuitenkin oppinut jotain. Muun muassa vaihtarivuoden alku oli melko pysäyttävä: mietin, miten selviän tästä, miten pärjään, olen ihan yksin suuressa maailmassa kovasti perhettäni ja ystäviäni ikävöiden. Maa, kieli, kulttuuri..kaikki oli erilaista kuin mihin olin tottunut. Mutta pahin oli yksinäisyyden tunne, se oli jotain karmeaa. Tunsit itsesi yksinäiseksi, vaikket olisikaan ollut yksin. Pikkuhiljaa kuitenkin huomasin, että ikävä alkoi helpottaa ja aloin sopeutumaan yhä enemmän täkäläiseen elämäntyyliin ja tutustuin muihin vaihtareihin. Alun vaikeuksien jälkeen aloin jopa nauttimaan täällä elämisestä - siinä vaiheessa ajattelin "mä tein sen, mä selvisin!". Se oli aika huisin hienoa huomata, että mä pääsin sen vaikean ajan yli. Mun piti vain antaa aikaa itselleni. Kaikki eivät reagoi näin voimakkaasti muutoksiin kuin itse reagoin - se, miten reagoin, oli täysi yllätys itselleni. En ollut ajatellut, että alku olisi ollut mulle niin hankala.
Nyt tänne muuttaessani sama ilmiö toistui: ensimmäiset pari viikkoa olivat järkyttävät. Miksikö? Päässäni takoi vain ajatus, että olen tullut tänne jäädäkseni, ja että täällä minulla ei ollut minkäänlaista tukiverkkoa, ei perhettä, ei ystäviä. Nekin kaverit, joita olin saanut vaihtarivuoden ja työharjoittelun aikana eivät enää asuneet täällä, vaan he olivat palanneet omiin kotimaihinsa. Miten selviän? Minulta puuttui sosiaalinen elämä, se henkireikä, johon olin aiemmin turvautunut. Nyt minulla oli vain poikaystäväni. Kuten jo postauksessa Muutto kirjoitin, täällä asumisen hyvät ja huonot puolet konkretisoituivat vasta tänne muuttaessani, sillä tällä kertaa tulin tänne ennaltamäärittelemättömäksi ajaksi. Mun on täytynyt oikeasti opetella ajattelemaan positiivisesti ja ottamaan päivä kerrallaan.
Elite Dailyn artikkelissakin puhutaan syyllisyydentunnosta - tuttu juttu. Minä syyllistin itseäni, tai syyllistän edelleen itseäni siitä, että en voi olla läsnä mulle tärkeimpien ihmisten elämässä sillä tavalla kuin haluaisin, mutta sehän on oma vikani, sillä itsehän tänne halusin muuttaa. Minä itse halusin muuttaa tänne ja minä muutin. Itsekästä? Kyllä. En pääse osallistumaan kaikkiin tärkeisiin tapahtumiin, en pysty olemaan se tytär/se sisko/se ystävä kuin haluaisin olla. En pysty olemaan paikalla kaikkina hyvinä ja huonoina aikoina. Maanantaina mun pikkuveljeni aloitti armeijan, ja mua harmittaa niin vietävästi, etten pääse katsomaan sen valaa tai käymään sen luona siellä. Mun perhe oli alusta alkaen tänne muuttoa vastaan varoittaen, että ei se elämä ole siellä niin ruusuista kuin kuvittelin. Tottahan he puhuivat, mutta en ottanut sitä kuuleviin korviini... He kuitenkin alkoivat kai pikkuhiljaa hyväksymään muuttoni, kun he huomasivat, että olin tosissani. Kun lähdön aika tuli, olin samalla sekä innoissani että surullinen. Sen voin kertoa, että ehdottomasti pahinta ulkomaille muuttamisessa on nähdä sulle kaikista läheisimpien ihmisten suru ja ikävä, kun sä lähdet. Sä tiiät, että sä pärjäät kyllä jotenkuten, mutta entä ne, jotka sä jätät Suomeen?
Lisäksi artikkelissa tuodaan esille se fakta, että sä et tule koskaan sopeutumaan sataprosenttisesti uuteen kotiin/kotimaahan, vaikka yrittäisit kuinka paljon tahansa, ja se on vain hyväksyttävä. Paikka, jota mä voin kutsua oikeaksi kodiksi, on Suomessa, sillä mulla on siellä kaikki: koko tähänastisen elämäni juuret ja historia. Täällä mulla ei vastaavaa ole (tai jos onkin, niin tosi vähäisissä määrin), tää on mun "varakotini". Mä tuskin tulen koskaan ymmärtämään täkäläistä kulttuuria ja kieltä täydellisesti kaikkine pienine hienouksineen niin kuin mä ymmärrän suomalaista kulttuuria ja kieltä. Puhumattakaan puujalkavitseistä.. ;)
Summa summarum: ulkomailla asumisessa on sekä hyviä että huonoja puolia, ja ne täytyy vain hyväksyä. Joka tapauksessa +/- 0 kääntyy plussan puolelle, sillä mun mielestä täällä asuminen antaa kyllä lopulta enemmän kuin ottaa. Kahden maan ja kulttuurin välissä eläminen on välillä vähän haastavaa, mutta palkitsevaa, enkä vaihtais näitä kaikkia saatuja kokemuksia pois mistään hinnasta. :)
Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa viime viikonlopun yllärireissusta, ehkäpä kera muutamien kuvien!
Kauniita unia <3
~Rikita
